tiistai 9. helmikuuta 2010

Was wir allein nicht schaffen

Kehitinpäs tähän melkein heti perään uuden merkinnän, koska satuin tänään saamaan turvallisesti kotiin rakkaimman luomukseni, eli kuvataiteen lukiodiplomini! Räpsin siitä niin innoissani kuvia, että pakkohan ne nyt on jakaa täälläkin.

Tehtävänantonani oli siis "Sukupuolen kuvat: Tarkastele sukupuolen esittämisen tapoja taiteessa ja/tai visuaalisessa kulttuurissa". Jotta tässä nyt ei tarvitsisi toista kertaa lähteä sepustamaan, miksi päädyin sellaiseen ratkaisuun kun nyt tein, kopioin tähän portfolioni turinoita aiheesta parilta ekalta sivulta.

ALUSSA OLI SIPULI.
Tai tarkemmin sanottuna kasa tehtävänantoja, joista yksikään ei varsinaisesti huutanut nimeäni.

Sitten eräänä hyvin erityisenä päivänä noin tasan kolme kuukautta tehtävien lukemisen jälkeen yksi niistä alkoi huutaa.

Sillä hetkellä istuin Postitalon Wayne's Coffeessa ja nautin rauhassa mangosmoothietani. Noin viidentoista minuutin jumituksen jälkeen katseeni hakeutui Iltalehden lööppiin:

"DIILI: HJALLIS HARKIMO JÄRKYTTYI NAISTEN HÄIKÄILEMÄTTÖMYYDESTÄ!"
"En tiennyt naisten voivan käyttäytyä näin!"
... Siitä se sitten lähti.

IDEOINTIPROSESSI
Harkimon avautumisen aiheuttama adrenaliiniräjähdys sai pienen rekkalesbofeministin nostamaan päätään mieleni syövereistä. Tämän seurauksena tehtävä no. 1, "Tarkastele sukupuolen esittämisen tapoja taiteessa ja/tai visuaalisessa kulttuurissa", vastasi kutsuhuutooni.

Muita syitä tehtävänannon valitsemiseen ei oikeastaan ole.

... Tai valehtelematta, juuri 1. tehtävä vei lähes ironisen nostalgiselle matkalle kultaiseen nuoruuteen, jossa en osannut kävellä korkokengillä, käyttää hameita tai puhua tyhjäpäisistä asioista. Siis tehdä juuri niitä asioita, joita naiset ainakin Cosmopolitan-lehden mukaan tekevät parhaiten.

Vaan miten Hjallis Harkimo tähän liittyy? Sitä mietin itsekin hetken siinä Wayne's Coffeessa kököttäessäni. Miksi moinen kommentti naisten yhtäkkisen miehisistä piirteistä ylipäätänsä herätti enemmän ajatuksia kuin viereinen lööppi Miss Suomen seksiskandaalista?

Olen monesti näin "pienenä ja söpönä" kuullut kommentteja asioista, joita en sukupuolisen stereotypisesti "voi tehdä". En esimerkiksi saisi inhota lapsia tai puhua rivoja. Ulkonäköäni on usein luonnehdittu "liian viattomaksi" kiroamaan naapurin kakaroita helvettiin.

Saatan käyttää pääasiassa korkokenkiä, pukeutua vain hameisiin, rakastaa ruuanlaittoa ja siivousta sekä olla yliempaattinen, mutta. Minä. En. Ole. Lempeä.

Siksi Hjallis Harkimo.

Mitä jos joskus - ihan vaan joskus - nainen ei olekaan pehmeän turvallinen ja lempeä tai ajattele kaikkea tunnepohjalta? Mitä jos median kuvaaman ihannenaisen sisällä asuukin perinteisen shoppailufriikin sijaan rekkamies vatsa hotdogeista turpeana?

Nyt saat avata diplomityöni ovet! HEP!


Tähän kuului vielä katkeransuloinen kappale "Idea kansan kielellä", jossa OIKEASTI selitän työn idean, mutta eivätköhän kaikki jo ymmärtäneet muutenkin. Siis kuviin!


Kyseessä ovat siis ovet. Tämmöisen kaukoitä-tyyppiset ovet, jotka voi avata. Kokoa tällä on 40cm x 60cm. Mustaksi sprayattua puuta ja paljon silkkipaperia pingotettuna.


Ovet aukeavat.... *rumpujen pärinää*
(ai niin, pahoittelut kuvien laadusta, kännykamera ei oikein tykännyt olkkarin valaistuksesta)


TÄDÄÄ! Lihava mies geishan päällyskankaaseen kääriytyneenä!


Tällainen hökötys siis kokonaisuudessaan. Toteutustavasta en jaksa sen enempää selitellä, mutta Erikeeperiä upposi reippaasti.


Lähikuva mahamiehestä. Pukua oli kiva maalailla, laskokset ovat perversioni.


Näitä kuvia riittää: lähikuva saranoista, joiden poraaminen oli muuten näin sivumennen sanoen aikamoista tuskaa takapuolessa.


Tämmöisetkin tarttuivat koululta mukaan! Eli armas portfolioni sekä arviointipöytäkirja, jossa muuten btw luki, että olen 07F. Mitä? Se on kyllä B...




Pari lähikuvaa portfoliosta. Klikkailkaapas, niin pääsette lukemaan.


Tämän nyt ainakin klikkaatte isommaksi! Työn arvostelu. : D

Että tämmöistä. Nyt se nököttää tossa lattialla yksin ja hyljättynä ilman rakkautta. : < Tota oli kiva väkertää, ja kuulin ohjaavalta opettajalta mukavia kommentteja.

Mitähän muuta? Testailin tänään aikani kuluksi jouluahjaksi saamiani tekoripsiä, joihin tietysti kuului myös armoton meikkaaminen. Se onnistui vielä suhteellisen nopeasti, mutta kuvan ottaminen... No, kamerakännykän avut eivät ehkä ihan riittäneet mitä viehättävimmän pärstäkertoimeni ikuistamiseen.


Kuvat...


... eivät ihan... (tätä piti tarkentaa, oli sen verran tärähtänyt)


... onnistuneet. Tästä tuli nyt sitten profiilikuva. Enkä halua kuulla sanaakaan noista ilmeistä tai siitä, että järjestyksessä toinen kuva on otettu vessassa.

Asiasta sipuliin, tänään pitkän saksan prelin jälkeen sain lyhyen saksan prelini tulokset, ja M sieltä rapsahti. En tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Olin kuitenkin sen verran tyytyväinen pitkän saksan kurssiesseeseeni, että nyt te kaikki kolme saksantaitajaa (Google translator on kaveri, tosin huono sellainen. Kääntäkää englanniksi niin saa vielä jotakin selvää, mutta suomeksi tämä on vallan hulvaton) voittekin sen lukaista. Kirjoitin sen tähän aikani kuluksi:

3. "Nur wer seine Vergangenheit kennt, hat eine Zukunft"

Meine Mutter sagt immer, das ich nicht die selbe Schwäche machen muss, wie die andere eher mich. Das steckt mich zu denken, was sie mit dieser Redensart meint. Was für Schwäche? Etwas ernst? Oder bedeutet sie nur, nicht zu jung heiraten und andere gleiche "Fehler"? Was für ein Leben haben meine Verwandten vor meinem Geburt gelebt?

Ich interessiere mich für Geschichte, und die Geschichte meiner Familie finde ich natürlich besonders interessant. Die Herkunft meiner Familiewurzeln liegt in der nördliche Karelischen Orte, und es ist spannend herauszufinden, wie wir in diesen Punkt geraten geraten sind. Ich habe gehört, dass wenn meine Oma jung war, plante sie nach Russland mit ihrem Freund zu fliehen. Manchmal spiele ich mit diesem Gedanke: ob es meiner Oma gelungen hätte, wäre "ich" eine Russin. Mein Opa ist schwedisch, und es ist seltsam zu denken, dass ob er noch in Schweden wohnte, wäre ich nicht "ich". Da würde ein schwedisches Mädchen sein, mit schwedischen Eltern in einer schwedischen Stadt - und mit einer schwedischen Geschichte.

Unsere Herkunfte bilden unsere Identitäten - wer wir sind, wo wir sind und wie wir die Welt sehen. Unsere Geschichte behandlen nicht (immer) die Jugendliche, wer jung heiraten wollen. Es ist unmöglich zu sagen, dass wir diese "Fehlern" vermeiden müssen: ob wir uns so entscheiden, ist es was wir sein wollen, und es ist was unsere Ahnen sein wollte. Die Geschichte unserer Familie hat uns "hergestellt".

perjantai 5. helmikuuta 2010

Minä olen odottanut sinua kauan.

Pohdin tässä eräs päivä, minne mulla oli aikoinaan tapana purkaa käsittämätön ja hillitsemätön haluni kirjoittaa. Mietin sitä ihan totta todella pitkään, kunnes tajusin: Livejournal.

No, enää en kirjoita Livejournaliin. En taida edes uskaltaa lukea niitä merkintöjä sieltä - ei sillä, että ne olisivat jotenkin erityisen henkilökohtaisia tai noloja (mitä ne tosin luultavasti ovat), vaan koska ne ovat jotain vanhaa minää, jota ei enää ole olemassa. Tallensin jokapäiväisen elämäni yli neljän vuoden ajan, ennen kuin tästä koko bloggailuhommasta oltiin edes kuultu normiteinien keskuudessa. Niinä neljänä vuotena opin ja tein asioita, joita ilman en ehkä olisi tässä, mutta joita en enää mistään hinnasta tekisi uudestaan. (tosin siitä superduperista koodaustaidosta voisi olla edelleen reippaasti hyötyä)

Tulin myös tässä istuskellessani siihen tulokseen, että muotibloggailu (tai miksi sitä sitten ikinä kutsutaankaan) ei ole mun juttuni. Kaipaan Livejournalia. Kuvia jokapäiväisestä elämästä ja pitkiä tarinoita tyhmistä insidejutuista, joita en enää tänään ymmärtäisi.

Siksi päätin tehdä tästä paikan, jonne puran sen mainitun hillitsettömän tarpeeni kirjoittaa! Voisin vaikka laittaa tänne kuvia asioista joita olen viimeaikoina saanut aikaiseksi.



Jos kukaan on koskaan miettinyt, mitä Helsingin kuvataidelukiossa OIKEASTI tehdään, niin tässä aika oikeean osuva vastaus. Teknisen piirustuksen 3. kurssilla oli ideana suunnitella ja toteuttaa pienoismalli Loft-asunnosta (Google on kaveri!), joten itse väsäsin tällaisen mummoversion raastamalla sormeni vereslihalle ja silmäni irti kuopistaan.



Toi punainen on siis parvi, ja sen saa nostettua irti niin, että näkee alakertaankin. Toi keittiö (valkoiset tapetit) on oikein soma. Ei kannata kysyä mitään noista mun tapettivalinnoista tai huonekalujen puutteesta, koska vastaus molempiin on tämä: en jaksa.


TODELLA jännittävä ovinäkymä. : DD Teen tosta varmaan jonkun oman pienen projektin kun saan sen himaan. En nimittäin kestä katsoa tota seinän ja lattian rajaa, jos siinä ei oo listoja.

Toinen pidemmän kaavan projekti on ollut naapureiden tilaamat taulut, joiden kriteereinä oli "tee aivan mitä haluat, kunhan se on hiilellä ja siis mustavalkoista". Näin jälkikäteen ajateltuna taisin olla täysi tolvana, koska MITÄ HALUAT on kyllä jotain aivan muuta kuin sitä, mitä loppujenlopuksi päädyin piirtämään.


Tämä valmistui jo viime keväänä ja on siitä asti lojunut Lahelassa odottamassa pariaan, jota ei kuulunut ennen erästä kylmänkosteaa tammikuun iltaa tässä pari viikkoa sitten. En tiedä mikä muhun meni, mutta istuin tossa kylmällä parkettilattialla klo 17-23 ja piirsin sanan täydellisimmässä merkityksessä: paljasjalkaisena ja tukka boheemilla ponnarilla, päällä löysät kaprit ja iso villapaita hihat käärittynä kyynärpäihin, kädet ja naama hiilestä mustana ja hullunkiilto silmissä.


Tältä näytti toinen n. puoli seitsemän pintaan. Aito hiili on muuten loppujenlopuksi ihan miellyttävä työväline, jos oppii kestämään sitä pupenaa.



Ja lopputulos klo 23. Tätä kuvaa ihmisille esitellessäni heräsin muuten taas huomaamaan sen hauskan eron taiteellisen persoonan ja öö... ei-niin-taiteellisen välillä. Näytin tätä mamchille ja Julille, joiden kommentti oli jotakuinkin "Loistava!" ja "wau!". Iina, rakas Toveri Torkkelini sen sijaan heti ensimmäisenä tuumaa "aivan ihana sammakkoperspektiivi!"
Silloin joskus vuonna 2007 kun aloitin opintoni Torkkelissa rakastuin siihen, miten helppo niiden ihmisten kanssa on puhua taiteesta ja piirtämisestä. Ajan kanssa siihen tottuu, mutta tämmöisissä tilanteissa sen pienen vivahteen löytää taas.


Tämä kuusiosainen akvarellitussihirvitys tuotti mulle aivan käsittämätöntä päänvaivaa koko 3. jakson ajan. Kuva on aivan säälittävä, mutta tehtävänä oli luoda teossarja jollain omavalintaisella teemalla. Itse valitsin niinkin simppelin kuin "elämä". Tämä taitaa muuten olla virallisesti koko taiteilijahistoriani ensimmäinen työ, jolla oikeasti on joku merkitys. Puun juuria esittävät kaksi ruutua symboloivat syntymää ja lapsuutta, joka antaa perustan elämälle. Keltainen on onnellinen ja se toinen sitten vähemmän onnellinen. Oksisto kohoaa ja kasvaa ylemmäs ja merkitsee sitten elämää, joka etsii suuntaansa tilassa. : D Punamusta on elämän pienet ja isot vastoinkäymiset/intohimo ja sateenkaari taas... no kaikki mahdolliset käänteet. Tai vaihtoehtoisesti homoseksuaalisuuden tajuaminen. Linnut merkkaavat tulevaa: toinen suuntaa pois kohti menestyvää mutta kenties yksinäistä tulevaisuutta, ja kaksi muuta tirppaa siinä sitten joko tappelevat tai lempivät pinkillä taustallaan, en tiedä. Ja kuusiruutuisen ikkunan muoto siksi, että se on ikään kuin "elämän ikkuna".

Oli muuten viimeinen kerta, kun keksin jotain supermodernia symboliikkaa mun suttauksille. Ja viimeinen kerta, kun käytän mattoveistä oksia sisältävän piirroksen leikkaamiseen ja liimaamiseen akvarellipaperille.



Blogger nyt haluaa jostain syystä pistää tän väärinpäin, mutta saatiin tänään porukalla meidän abirekkakyltti valmiiksi! Siinä on siis ylioppilaslakki päässä keikistelevä piisamirotta, joka on istunut Muumimamman kakun päälle. Kakku huutaa: "Nyt tulee tupenrABInat!" ja HKTL 2010. Annin sanoja lainaten: "Haaveilin abirekkakyltin maalaamisesta yläasteelta lähtien, mut nyt kun mä sitä vihdoin pääsin maalaamaan niin en ois kyl ikinä uskonu että siitä tulee vaaleensininen ja vaaleenpunanen..." En olisi mäkään.


PIISAMIROTTA by Iina ja minä + Inka ja Anni, jotka paikkailivat vaaleansinisiä aukkoja.


Tämä kuva tiivistää aika mukavasti kaiken, mitä Torkkelista osaan sanoa: muumit, omituiset väriyhdistelmät, abihuppari, surkea pensseli ja pörröpäinen taiteilija. (eli tässä tapauksessa Iina. :DD) Niin, ja nimenomaan kakku, joka huutaa "nyt tulee".


Tämä oli pakko postata, koska piirtelen nykyään harvemmin vapaa-ajalla mitään "kunnon piirroksia". Ja tietysti siksi, että tämän piirtäminen oli aivan mielettömän HAUSKAA. : D Joskus on ihan kätevää, että poikaystävä harrastaa softausta - en meinaan olisi ikinä osannut piirtää käsiasetta ilman mallia. Copicit on toisinaan ihan kivoja.

Niin ja muuten, lukaiskaapas tämä SARJAKUVA
Vanha työ yli puolentoistavuoden takaa, mutta sain sen vasta äskettäin skannattua. Sarjakuvakurssin eli PM7 tuotantoa, aiheena nelisivuinen sarjakuva rakkaudesta.

Jaa, keksisinköhän muuta. Tässä oli varmaan aika reippaasti materiaalia yhteen postaukseen. Yritän tästä eteenpäin kirjoitella vähän useammin. Ensi kerralla voin sitten itkeä siitä kuinka kaikki stressaa ja elämä on niin helppoa ja vaikeeta yhtäaikaa. Tai sitten postailen lisää omituisia piirroksia. (mm. rakkaasta lukiodiplomistani, jonka eeppisyyttä ei voi sanoin kuvailla)