perjantai 5. helmikuuta 2010

Minä olen odottanut sinua kauan.

Pohdin tässä eräs päivä, minne mulla oli aikoinaan tapana purkaa käsittämätön ja hillitsemätön haluni kirjoittaa. Mietin sitä ihan totta todella pitkään, kunnes tajusin: Livejournal.

No, enää en kirjoita Livejournaliin. En taida edes uskaltaa lukea niitä merkintöjä sieltä - ei sillä, että ne olisivat jotenkin erityisen henkilökohtaisia tai noloja (mitä ne tosin luultavasti ovat), vaan koska ne ovat jotain vanhaa minää, jota ei enää ole olemassa. Tallensin jokapäiväisen elämäni yli neljän vuoden ajan, ennen kuin tästä koko bloggailuhommasta oltiin edes kuultu normiteinien keskuudessa. Niinä neljänä vuotena opin ja tein asioita, joita ilman en ehkä olisi tässä, mutta joita en enää mistään hinnasta tekisi uudestaan. (tosin siitä superduperista koodaustaidosta voisi olla edelleen reippaasti hyötyä)

Tulin myös tässä istuskellessani siihen tulokseen, että muotibloggailu (tai miksi sitä sitten ikinä kutsutaankaan) ei ole mun juttuni. Kaipaan Livejournalia. Kuvia jokapäiväisestä elämästä ja pitkiä tarinoita tyhmistä insidejutuista, joita en enää tänään ymmärtäisi.

Siksi päätin tehdä tästä paikan, jonne puran sen mainitun hillitsettömän tarpeeni kirjoittaa! Voisin vaikka laittaa tänne kuvia asioista joita olen viimeaikoina saanut aikaiseksi.



Jos kukaan on koskaan miettinyt, mitä Helsingin kuvataidelukiossa OIKEASTI tehdään, niin tässä aika oikeean osuva vastaus. Teknisen piirustuksen 3. kurssilla oli ideana suunnitella ja toteuttaa pienoismalli Loft-asunnosta (Google on kaveri!), joten itse väsäsin tällaisen mummoversion raastamalla sormeni vereslihalle ja silmäni irti kuopistaan.



Toi punainen on siis parvi, ja sen saa nostettua irti niin, että näkee alakertaankin. Toi keittiö (valkoiset tapetit) on oikein soma. Ei kannata kysyä mitään noista mun tapettivalinnoista tai huonekalujen puutteesta, koska vastaus molempiin on tämä: en jaksa.


TODELLA jännittävä ovinäkymä. : DD Teen tosta varmaan jonkun oman pienen projektin kun saan sen himaan. En nimittäin kestä katsoa tota seinän ja lattian rajaa, jos siinä ei oo listoja.

Toinen pidemmän kaavan projekti on ollut naapureiden tilaamat taulut, joiden kriteereinä oli "tee aivan mitä haluat, kunhan se on hiilellä ja siis mustavalkoista". Näin jälkikäteen ajateltuna taisin olla täysi tolvana, koska MITÄ HALUAT on kyllä jotain aivan muuta kuin sitä, mitä loppujenlopuksi päädyin piirtämään.


Tämä valmistui jo viime keväänä ja on siitä asti lojunut Lahelassa odottamassa pariaan, jota ei kuulunut ennen erästä kylmänkosteaa tammikuun iltaa tässä pari viikkoa sitten. En tiedä mikä muhun meni, mutta istuin tossa kylmällä parkettilattialla klo 17-23 ja piirsin sanan täydellisimmässä merkityksessä: paljasjalkaisena ja tukka boheemilla ponnarilla, päällä löysät kaprit ja iso villapaita hihat käärittynä kyynärpäihin, kädet ja naama hiilestä mustana ja hullunkiilto silmissä.


Tältä näytti toinen n. puoli seitsemän pintaan. Aito hiili on muuten loppujenlopuksi ihan miellyttävä työväline, jos oppii kestämään sitä pupenaa.



Ja lopputulos klo 23. Tätä kuvaa ihmisille esitellessäni heräsin muuten taas huomaamaan sen hauskan eron taiteellisen persoonan ja öö... ei-niin-taiteellisen välillä. Näytin tätä mamchille ja Julille, joiden kommentti oli jotakuinkin "Loistava!" ja "wau!". Iina, rakas Toveri Torkkelini sen sijaan heti ensimmäisenä tuumaa "aivan ihana sammakkoperspektiivi!"
Silloin joskus vuonna 2007 kun aloitin opintoni Torkkelissa rakastuin siihen, miten helppo niiden ihmisten kanssa on puhua taiteesta ja piirtämisestä. Ajan kanssa siihen tottuu, mutta tämmöisissä tilanteissa sen pienen vivahteen löytää taas.


Tämä kuusiosainen akvarellitussihirvitys tuotti mulle aivan käsittämätöntä päänvaivaa koko 3. jakson ajan. Kuva on aivan säälittävä, mutta tehtävänä oli luoda teossarja jollain omavalintaisella teemalla. Itse valitsin niinkin simppelin kuin "elämä". Tämä taitaa muuten olla virallisesti koko taiteilijahistoriani ensimmäinen työ, jolla oikeasti on joku merkitys. Puun juuria esittävät kaksi ruutua symboloivat syntymää ja lapsuutta, joka antaa perustan elämälle. Keltainen on onnellinen ja se toinen sitten vähemmän onnellinen. Oksisto kohoaa ja kasvaa ylemmäs ja merkitsee sitten elämää, joka etsii suuntaansa tilassa. : D Punamusta on elämän pienet ja isot vastoinkäymiset/intohimo ja sateenkaari taas... no kaikki mahdolliset käänteet. Tai vaihtoehtoisesti homoseksuaalisuuden tajuaminen. Linnut merkkaavat tulevaa: toinen suuntaa pois kohti menestyvää mutta kenties yksinäistä tulevaisuutta, ja kaksi muuta tirppaa siinä sitten joko tappelevat tai lempivät pinkillä taustallaan, en tiedä. Ja kuusiruutuisen ikkunan muoto siksi, että se on ikään kuin "elämän ikkuna".

Oli muuten viimeinen kerta, kun keksin jotain supermodernia symboliikkaa mun suttauksille. Ja viimeinen kerta, kun käytän mattoveistä oksia sisältävän piirroksen leikkaamiseen ja liimaamiseen akvarellipaperille.



Blogger nyt haluaa jostain syystä pistää tän väärinpäin, mutta saatiin tänään porukalla meidän abirekkakyltti valmiiksi! Siinä on siis ylioppilaslakki päässä keikistelevä piisamirotta, joka on istunut Muumimamman kakun päälle. Kakku huutaa: "Nyt tulee tupenrABInat!" ja HKTL 2010. Annin sanoja lainaten: "Haaveilin abirekkakyltin maalaamisesta yläasteelta lähtien, mut nyt kun mä sitä vihdoin pääsin maalaamaan niin en ois kyl ikinä uskonu että siitä tulee vaaleensininen ja vaaleenpunanen..." En olisi mäkään.


PIISAMIROTTA by Iina ja minä + Inka ja Anni, jotka paikkailivat vaaleansinisiä aukkoja.


Tämä kuva tiivistää aika mukavasti kaiken, mitä Torkkelista osaan sanoa: muumit, omituiset väriyhdistelmät, abihuppari, surkea pensseli ja pörröpäinen taiteilija. (eli tässä tapauksessa Iina. :DD) Niin, ja nimenomaan kakku, joka huutaa "nyt tulee".


Tämä oli pakko postata, koska piirtelen nykyään harvemmin vapaa-ajalla mitään "kunnon piirroksia". Ja tietysti siksi, että tämän piirtäminen oli aivan mielettömän HAUSKAA. : D Joskus on ihan kätevää, että poikaystävä harrastaa softausta - en meinaan olisi ikinä osannut piirtää käsiasetta ilman mallia. Copicit on toisinaan ihan kivoja.

Niin ja muuten, lukaiskaapas tämä SARJAKUVA
Vanha työ yli puolentoistavuoden takaa, mutta sain sen vasta äskettäin skannattua. Sarjakuvakurssin eli PM7 tuotantoa, aiheena nelisivuinen sarjakuva rakkaudesta.

Jaa, keksisinköhän muuta. Tässä oli varmaan aika reippaasti materiaalia yhteen postaukseen. Yritän tästä eteenpäin kirjoitella vähän useammin. Ensi kerralla voin sitten itkeä siitä kuinka kaikki stressaa ja elämä on niin helppoa ja vaikeeta yhtäaikaa. Tai sitten postailen lisää omituisia piirroksia. (mm. rakkaasta lukiodiplomistani, jonka eeppisyyttä ei voi sanoin kuvailla)

4 kommenttia:

  1. En jaksa kirjautua, mutta tätä on kaivattu. Oon kyllä samaa mieltä tosta livejournal-jutusta. Lisää tälläisiä merkintöjä. :)

    VastaaPoista
  2. Melko nätinnäköinen kirjoittaja !

    VastaaPoista
  3. aa ihana tuo piisamirotta-idis :D olet äärettömän taitava !

    VastaaPoista